Sivut

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Sun unelmat piirtää sun tulevaisuutta, rohkeasti vaan!


Kauhea väli on edellistekstistä. Se ei kyllä tarkoita etten olisi ajatellut, olen varmaankin siis ajatellut liikaa enkä ole osannut päättää mitä siitä tulvasta kirjoittaisin. Valmiita tekstejä on pitkälti toistakymmentä :D.

Elän vahvasti sellaista itsensä etsimisen kautta, ja se on se syy miksi koko blogin aloitin. Haluan löytää uudelleen sen mitä olin joskus, ennen yrittäjyyden ja ruuhkavuosien kiirettä, väsymystä ja pakerrusta. Mitkä olivat minulle tärkeitä asioita, joista en saa luopua? Ja haluan tietää kuinka olen muuttunut. Vastaan tulee hyvää ja pahaa, mutta parempi on tietää ja kohdata totuuksia.

Ennen kaikkea, haluan tietää mitä haluan tulevaisuudelta. Mitkä ovat tavoitteeni ja unelmani? Kun tähän lähtee, siihen jää koukkuun. Haluaa oppia tuntemaan itsensä todella. Koenkin tämän prosessiksi, joka tuskin koskaan loppuu, mutta jonka varrella varmasti saavutan paljon ahaa-elämyksiä, ja asiat soljuvat uomiinsa. Pidän läheisten hyvinvointia ja siitä huolehtimista enemmän kuin tärkeänä, mutta on ollut hyvä huomata sekin, miten oma hyvinvointini vaikuttaa läheistenkin hyvinvointiin.

Kuva: Eija Roustio. Kiitos kauniista kuvasta <3

Olen tehnyt itse nämä blogin tehtävät reippaasti (ekaa kertaa ever olen oikeasti totellut itseäni..) ja miettinyt edellistekstien voimavarat. Huomasin, että ne jäivät pyörimään mieleen, ja olen ihan alitajuisestikin sisällyttänyt niitä tärkeimpiä asioita enemmän elämääni. Ja jos ei aina onnistu, ollaan laitettu kalenteriin että onnistuu sitten varmasti. Tuo ajatustyö on mielestäni muokannut siis nyt jo elämääni johonkin suuntaan, ja olen kovin tyytyväinen että noudatin omia ohjeitani :). Toivottavasti te lukijatkin olette saaneet itsellenne tästä iloa!

Nyt olisi taas edessä uutta tehtävää, ja nyt on vaikeaa itseään hillitä ettei aloita heti ja valvo koko yötä! Tai no, useitakin jo odottaa, ja olen kauhean malttamaton :D. Olen kova harppaamaan liian kovaa vauhtia kaikessa eteenpäin, ja välivaiheet meinaa unohtua, kuten matematiikan tehtävissä aikoinaan. Kun tietää vastauksen, on kauhea kiire kertoa se, ja tuntuu turhalta jäädä vatvomaan ja suorittamaan pitkää prosessia. Nyt kun yleensä ei ihan tiedä vastausta, on vieläkin kovempi kiire selvittämään millainen olen. Näen ehkä silmissäni sen valmiin vihon, jossa on vastauksia ja käytännössä siellä on MINÄ. Mitä haluan ja tahdon ja mistä minä koostun. Tahtoisin jo lukea sen valmiin opuksen! Mutta ei, tämä tie on kuljettava, ja jos harppaan nyt, on lopussa vain iso kysymysmerkki. Ei auta itku markkinoilla (vaikka usein pienestä kyyneleestä on kyllä hyötyä :D).

Olen oikeasti miettinyt tarkkaan järjestyksen tähän itsetutkiskeluun ja näihin tehtäviin. Käytännössähän teen näitä itselleni ja kaikille niille jotka haluavat lähteä samanlaiselle matkalle mukaan :). Halusin aloittaa voimavaroista, koska niillä jaksaa. Niillä noustaan, niillä edetään, ja pysytään. Toinen älyttömän tärkeä on unelmat ja tavoitteet. Niitä ei jaksa pohtia välttämättä, ei nähdä eikä edes miettiä, jos ei ole voimia. Mutta unelmien pohtiminen tuo mieleen iloa, inspiraatiota, innostusta! Nyt on siis niiden vuoro!

Mistä sinä siis unelmoit? Mitkä ovat tulevaisuudessa asioita, joita haluaisit toteuttaa? On hienoa uskaltaa unelmoida isosti, lottovoitoista ja kartanoista. Mutta muistathan tehdä myös helposti saavutettavia unelmia listaan! Minä tiedän omista unelmistani jo muutamia, jotka kiipeävät ylitse muiden, ja niiden täyttyessä olisi hyvä olla ja elää. Elän niitä kohti ja uskon että ne ovat jo muuttuneetkin tavoitteiksi. Kun tuon nimen vaihtaa, eikö kuulostakin helpommin saavutettavalta? Ja haluan mää sen lottovoitonkin, sillä voisi tehdä paljon hyvää, niin itselle kuin muille! Sitä voi tavoitella ihan lottoamalla, niin sekin täytyy muistaa tehdä :D.

Sitten vaan kirjottamaan. Kolme unelmaa toivoisin jokaisen löytävän :). Isoja tai pieniä, puhtaasti sydämestä kumpuavia toiveita.

Tämä harjoitus on puhtaasti haaveilua, unelmointia, innostumista. Ei mietitä nyt saavuttamismahdollisuuksia, eikä mitään mutta-tää-on-vain-unelmia. Miettikää mitä todella tulevaisuudelta tahtoisitte. Mitkä asiat ovat niin kutkuttavan mahtavia, että ansaitsevat päästä teidän unelmalistallenne? Mitä tulee heti ensiksi mieleen? Unelmien visualisointi on oikeasti mahtavaa, minulla usein iltaisin pauhaa kone googlen kuvahaulla. Sen kaiken omaa mieltä virkistävän katselu tuo innostusta ja puhtaasti iloa.

Aah, tämä on niin ihana tehtävä! Jätän oman tehtävän tekoni varmaan tulevalle viikonlopulle. Haluan suunnitella rauhassa ja nautiskellen, mutta nyt on projektia jos jonkinmoista, koirahommia :). Sekin oli joskus iso iso unelma, joka on jo yli 8 vuotta ollut minun elämääni ja työtäni <3.

Vaikka kello on jo paljon taas, haen vielä yhden kupin ihanaa keltaista persikkateetä ja pistän kuvahakuun "kaunis retrokoti". Mukavaa unelmamatkaa kaikille :)!